Ikuinen oppiminen

Keskustelin viime viikolla erään yhteistyökumppanin kanssa. Sivulauseessa hän totesi olevansa “ikuinen opiskelija”. Hymyilin – tunnistin ilmiön heti.

Olen itse saanut YAMK-tradenomin tutkinnon valmiiksi marraskuussa 2025. Se oli kuudes tutkintoni. Ja nyt opiskelen hankeosaamista. Joku voisi kysyä, miksi vielä. En osaa vastata siihen kunnianhimoisella uratarinalla tai näyttävällä visiolla. Kyse on enemmän tavasta olla maailmassa kiinni. Oppiminen lienee minulle tapa jäsentää muutosta.

Keski-ikä ja oppimisen uusi merkitys

Nuorempana opiskelu liittyi selvästi etenemiseen: ammattiin, työpaikkaan, pätevyyteen. Keski-iässä sävy on toinen. Toki osaaminen on edelleen työelämässä välttämätöntä – maailma ei pysähdy – mutta mukana on myös toisenlainen motivaatio: halu pysyä ajattelukykyisenä, uteliaana ja relevanttina itselleen.

Tutkimus tukee tätä kokemusta. Brittiläisessä pitkittäistutkimuksessa (Richards & Sacker, 2003) havaittiin, että aikuisiällä tapahtuva kouluttautuminen oli yhteydessä parempaan kognitiiviseen toimintakykyyn keski-iässä – riippumatta varhaisemmasta koulutustasosta. Toisin sanoen oppiminen ei ole vain nuoruuden investointi, vaan sillä on vaikutusta myös myöhemmin.

Kognitiivisen reservin teoria (esim. Stern, 2002) puolestaan esittää, että henkisesti aktiivinen elämä – opiskelu, lukeminen, uuden oppiminen – rakentaa aivoille ikään kuin puskuria, joka auttaa selviytymään ikääntymisen mukanaan tuomista muutoksista.

Myös OECD on todennut elinikäisen oppimisen olevan keskeinen tekijä työmarkkinoilla pärjäämisessä erityisesti keski-iässä, jolloin osaamisen päivittäminen tukee työllisyyttä, sopeutumista muutoksiin ja ammatillista liikkuvuutta.

Lisäksi suomalaisessa keskustelussa esimerkiksi Itä-Suomen yliopisto on nostanut esiin oppimisen yhteyden hyvinvointiin ja aktiiviseen ikääntymiseen: jatkuva uuden omaksuminen vahvistaa toimijuuden kokemusta ja osallisuutta.

Nämä eivät ole vain abstrakteja tutkimustuloksia. Ne näkyvät arjessa.

Oppiminen identiteettinä, ei suorituksena

Kuusi tutkintoa kuulostaa helposti luettelolta. Minulle ne ovat kuitenkin enemmän vaiheita kuin saavutuksia. Jokainen niistä on avannut uuden näkökulman: joskus työelämään, joskus ihmisiin, joskus itseeni. En koe opiskelevani siksi, että haluaisin todistaa jotakin. Pikemminkin siksi, että en halua jäädä paikalleni. Työelämä muuttuu, toimialat muuttuvat, roolit muuttuvat. Kun opiskelee, muutoksesta tulee hieman vähemmän uhka ja hieman enemmän hallittava ilmiö.

Ikuinen opiskelija – myönteinen vai levoton?

Kun yhteistyökumppanini kutsui itseään ikuiseksi opiskelijaksi, siinä ei ollut levottomuutta. Siinä oli uteliaisuutta. Samaa tunnistan itsessäni. Ehkä ikuinen oppiminen ei tarkoita sitä, että on jatkuvasti koulunpenkillä. Se tarkoittaa asennetta: halua kysyä, päivittää, tarkentaa ja joskus myös kyseenalaistaa omaa osaamistaan.

Keski-iässä oppiminen ei ole enää pakollinen välietappi, vaan tietoinen valinta. Se on tapa pitää mieli liikkeessä, oma ammattitaito ajantasaisena ja identiteetti joustavana.

Ehkä ikuinen opiskelija ei ole se, joka ei koskaan valmistu –vaan se, joka ei koskaan lakkaa olemasta sinnikäs ja utelias.

Lähteet ja lisälukemista:

• Richards, M. & Sacker, A. (2003). Tutkimus aikuisiän kouluttautumisen yhteydestä parempaan kognitiiviseen toimintakykyyn keski-iässä. Journal of Clinical and Experimental Neuropsychology.

• Stern, Y. (2002). Kognitiivisen reservin teoria: miten henkinen aktiivisuus ja oppiminen voivat suojata ikääntymiseen liittyvältä heikkenemiseltä. Journal of the International Neuropsychological Society.

• OECD (2019). Future-Ready Adult Learning Systems. Raportti jatkuvan oppimisen merkityksestä työelämässä.

• Itä-Suomen yliopisto. Julkaisuja elinikäisestä oppimisesta, hyvinvoinnista ja aktiivisesta ikääntymisestä.